Hyviä verkkokauppoja Suomessa

Hyvä verkkokauppa on selkeä, mielenkiintoinen, helppokäyttöinen, helposti löydettävissä, luotettava ja toimiva. Hyvä verkkokauppa siis syntyy hyvästä ja huolellisesta suunnittelusta ja toteutuksesta. Riippuu tietenkin, mitä etsii ja mitä haluaa ostaa. Suurimpia ja tunnetuimpia vaate- ja sisustusalan verkkokauppoja ovat mm. H&M, Ellos ja Halens. Elektroniikkaa ja kodinkoneita tarjoavat mm. Gigantti, Anttila ja Mustapörssi. Suurten, usein kansainvälisten ketjujen verkkokaupat ovat pitkälti saman kaavan mukaisia. Suurin osa on selkeitä, luotettavia ja helppokäyttöisiä.

Verrattuna pienempiin ja persoonallisimpiin verkkokauppoihin, voi pienestä, isoilla marketeilla shoppaajasta tuntua, että asiakaspalvelu on riittämätöntä tai ainakin persoonatonta.
Tämä tietysti johtuu ketjujen yhtenäisestä konseptista ja ilmeestä, sekä resursseista, yhteydenottopyyntöjä tulee valtavasti, eivätkä asiakaspalvelijat aina välttämättä ehdi vastaamaan riittävän nopealla aikataulualulla.

Pienemmät verkkokaupat ovat yleensä persoonallisia ja kotoisia ja asiakkaista huolehtiminen on heille erityisen tärkeää, myös markkinointikeino, jolla erottua massasta. Muutamia esimerkkejä pienemmistä, persoonallisista verkkokaupoista suomessa: www.paapero.fi, joka suunnittelee, valmistaa ja myy lastenvaatteita. www.helenanhelmi.fi, joka suunnittelee, valmistaa ja myy designkoruja. www.elliida.com, joka valmistaa käsityönä sisustus- ja kulutustuotteita. www.finnishdesignshop.fi, josta löytyy erilaisia design-käyttö- ja sisustustuotteita, sekä vaatteita ja asusteita.